Translate

maanantai 6. lokakuuta 2014

Tietotekninen tauko

Tuli peini tauko blogikirjoitteluun. Tietokoneen hiiri ei jostain syystä toiminut. Tämä vika korjaantui mutta sitten tietokoneen näyttö ei suostunut avaamaan edes taustakuvaa, oli vain harmaa pinta. Kyselin tietotekniikan tukipalveluista, neuvottiin että kone täytyy viedä takuuhuoltoon.

Tyttäreni 17 vuotias poika tuli käymään ja kerroin murheestani. Hän sanoi: "Katsonpa sitä konettasi". Hän istui pari minuutta koneen ääresssä ja kas, kone toimi. Apu on näköjään usemmiten lähempänä kuin arvaammekaan. Tästä opin sen, että käännyn ensiksi kotiasiantuntijani puoleen ja vasta sitten päätämme yhdessä, viedäänkö kone huoltoon vai ei.

Tauosta oli kuitenkin se hyöty, että sain väännettyä uuden loimen kangaspuiden tukille. Tässäkin minua usein auttaa tämä yllämainittu lähi-avustaja. Pienenä poikana hän jopa istui vieressäni mattoa kutomassa. Jossain vaiheessa hän pelkäsi ettei mummo vaan tule kouluun puhumaan noista räsymatoistaan. 

Tauon aikana tuli myös viimeisteltyä viimeiset valmiit kudelmat ja tuli kirjoitettua niihin liittyvät lorut. 

Ihailin myös ulkona syksyn värejä ja sain töihini uusia värivaihtoehtoja. Luonto on melkoinen innoituksen antaja väreineen.















Viimeisimmät työt olivat poppanoita tuoleihin, penkille tai vaikka  pöydälle. Valmistin myös muutaman tyynyn.




                     
         










Poppanoiden kuteet olen itse leikannut aikaisemmin kertomallani tavalla vinokaitaleiksi. Kuvat ovat omista valokuvakokoelmistani.

1 kommentti: