Translate

tiistai 23. syyskuuta 2014

Sälekaihdin syrjäytti kuultokudoksen

Kuultokudos on kangaspuilla kudottu tekstiili, jota voi käyttää ikkunaverhona, kehystettynä ikkunasomisteena, tilanjakana, lampun varjostimena. parvekkeen ovessa ja vaikkapa juhlapöytäliinana. Ensimmäiset kuultokudokset valmistettiin Helmi Vuorelma Oy:n liikkeessä jo 1940-luvulla (Kotiteollisuus lehti 1970/3). 


Kotiteollisuus 1970 / 3
Kotiteollisuus 1971 / 2
















Olen tarkastellut Kotiteollisuus lehden 
vuosikertoja vuosilta 1952-1975 ja 1980-1981, selvittääkseni milloin näissä lehdissä on ollut kuultokudosten työohjeita. 

Täkänöiden ohjeita löytyy miltei jokaisesta lehdestä. Ylläolevassa oikeanpuoleisessa kuvassakin on rinnakkain kuultokudos ja täkänä.
 
Kotiteollisuus 1952 / 9-10

Kotiteollisuus lehdessä on koko ajan ollut myös puutyö ohjeita ja paljon muitakin ohjeita miesten kädentaitoihin. Hämmästyttävintä oli löytää sälekaihtimien teko-ohjeet lehden numerossa 9-10 vuodelta 1952. Oletin että sälekaihtimet ovat tulleet käyttöön nyt vasta uusien laajojen rakennushankkeiden myötä.  



   

Kuultokudosten työohjeet ja kuvat tulivat Kotiteollisuuslehtiin vasta 1967 ja silloinkin vaan loimi- ja kudelanka ehdotuksin ja pirtanumero ja lankaluku maininnoin. Itse mallin joutui tilaamaan sieltä missä malli oli suunniteltu tai "Pakettipuodista" sai tilattua kaiken yhtenä tilauksena. Kude-, loimi- ja kuviokudelankoina käytetään yleensä pellavaa, aivina- tai rohdinlankaa. Voin sanoa, että kuultokudoksen kutominen ei aivan onnistu kankaankudontaa aloittelevalta.


Kotiteollisuus 1967 / 6
Kotiteollisuus 1967 / 6





Kotiteollisuus 1967 / 3
Kotiteollisuus 1973 / 5















Sininen kuultokudos "Asteri",  somitellut Maija Kolsi-Mäkelä, Helmi Vuorelma Oy ja vihreä kuultokudos "Sienimetsä", sommitellut Maija Kolsi-Mäkelä.


"Nippon" Sinikkka Salminen
"Ilon ympyrät" Sinikkka Salminen















Nykyisin kuultokudoksia ei näy ikkunoissa. Onko syy siinä että yleensä ikkunoiden välissä on sälekaihtimet? Tästä johtuen kysynkin: "Syrjäyttikö sälekaihtimet kuultokudoksen?" Mielestäni ainakin nykyisiin lasitettuihin parvekkeisiin tai valtaviin ikkunapintoihin sopisi kuultokudos mitä parhaiten. Ja jos ikkunoiden välissä ei ole sälekaihtimia niin kuultokudos estäisi ulkoapäin katselun tai ainakin häiritsisi jonkun verran ja päästäisi kuitenkin valoa sisään. 


"Joutsenet" heijastuvat seinälle

Näyttely "Mäntymäen mökissä" vuonna 2000

Näyttely "Mäntymäen mökissä" vuonna 2000

"Siluetti" tilkkutyöverhot ja kuultokudos

Ohessa esimerkkejä miten kuultokudos sopii nykyaikaiseenkin kotiin. Ja vielä kaiken lisäksi tilkkutyöverhon rinnalle.

Kaikki kuvat ovat omista valokuvakokoelmistani tai skannattu kotonani säilyneistä Kotiteollisuuslehden vuosikerroista. Samoin teksteihin olen käyttänyt osia yllämainitun lehden artikkeleista ja työohjeista.


"Aurinko" Sinikka Salminen

lauantai 20. syyskuuta 2014

Kuvikasmaton synty

Maton sidoksen nimi on kuvikas. Tällainen matto kudotaan koko ajan kahdella sukkulalla, yksivärisetkin kohdat. Tämän kollaasissa olevan maton kudoin Vantaalla, Tikkurilan asunnossani. Se kuului "Runomatot"-sarjaan. 

Sinikka Salmisen arkisto


Sinikka Salmisen arkisto
Purppuraista, valkeata ja keltaista

Sorkin sekaan punaista,
purppuraista, valkeata ja keltaista
hymysuista säettä,
värin loisketta,
sutimen eläväistä liikettä.

-Mohamed Ahmed Haji Omar


Pyysin vuonna 2010 Facebookin välityksellä ystäviltäni pöytälaatikoistaan runoja. Pengoin omatkin laatikkoni. Kudoin 14 pientä runomattoa näiden runojan pohjalta. Kokoelma julkistetttiin ystäväni kotona järjestetyssä "Runomatot"-tapahtumassa.

Edellämainitusta seurasi se, että aloin antamaan jokaiselle matolleni nimen ja kirjoitin sen "värimaailmaan" sopivan lorun.
Tänä vuonna olen jatkanut samaa poppanoiden kanssa.

Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Silloin toteutettiin Tarinamatot-hanke, joka syväluotasi suomalaista räsymattoa. Tarinamatot-hanke oli osa Turku 2011 Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa. 

Aiheeseen voi tutustua allaolevan linkin kautta tai Kirjallisuusterapia lehden numerossa 2/2011, sivut 40 - 42. Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n jäsenlehti.

http://www.taitovarsinaissuomi.fi/index.php?k=8694

perjantai 19. syyskuuta 2014

Wetterhoffin kotitellisuuskoulun opit

Wetterhoffin kotiteollisuuskoulun lukukausi 1951-1952 oli vankan oppimisen aikaa. Olemme joskus kurssitovereitteni kanssa pohtineet, mitä opimme tuona aikana. 

Sinikka Salmisen arkisto
Sinikkka Salmisen arkisto








Tärkein anti oli kankaankudonta ja sidosoppi. On myös jäänyt mieleen pellavan, yksinkertaisuuden ja yleensä aidon materiaalin arvostus. Tämä lienee erityisesti taiteilija Laila Karttusen ansiota. Opimme tuntemaan revinnäis- ja reikäompelutyöt, laadukkaan kirjonnan, kansan käsityöperinteen arvostuksen, erilaisten lankojen käsittelyn ja ennen kaikkea sidosopin mukaisen kankaan loimen luomisen, oikean tiheyden valitsemisen ja yleensä koko prosessin langasta kankaaksi kangaspuita käyttäen.                                                                                                           
Sinikka Salmisen arkisto
Sinikka Salmisen arkisto









Sinikka Salmisen arkisto
Sinikka Salmisen arkisto



Sinikka Salmisen arkisto
Sinikka Salmisen arkisto










Kuitenkaan ei voi unohtaa kehräysoppia. Karstasimme villoja kehräämistä varten ja kehräsimme langaksi. Toinen lankamateriaali oli pellava. Aluksi liotimme pellavaniput Vanajavedessä opiston rannassa. Sitten murskasimme pellavan varret loukuttamalla ja lopuksi lihtasimme "piikkilaudan" läpi kuitunipuiksi. Samalla saimme myös veriset sormet jos työmenetelmä ei ollut loppuun asti viritetty. Tämän jälkeen kehräsimme muistaakseni lähinnä rohdinlankaa. Aivinalangan kehräysoppi jäi ainakin minulta kokematta. 

Opistolla asuneet kurssitoverini ovat myös muistelleet yhteisiä sauna- ja ateriointihetkiä. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että Wetterhoff ei ole enää sitä, mitä se oli vuonna 1952, sellaista oppia ei saa enää mistään. Harvassa opinahjossa on vuoden sisällä voinut oppia niin paljon kuin me opimme. Tässä tosin on saattanut käydä niin, että aika kultaa muistot.

Sinikka Salmisen arkisto

Matonkuteiden leikkaaminen

Sinikka Salmiisen arkisto
Matonkuteita leikataan yleensä käytöstä poistetuista vaatteista, lakanoista ja verhoista. Tietenkin voi kokeilla muutakin matonkuteeksi sopivaa, kannattaa antaa mielikuvituksen lentää. Nykyaikana on myös mahdollisuus ostaa valmiita matonkuteita ja joillekin tämä voi olla ainoa vaihtoehto jo ajan puutteen ja kenties pölyallergiankin vuoksi. Itse leikkaan matonkuteeni ystäviltäni ja tuttaviltani saamista vaatteista ja tekstiileistä.


Sinikka Salmisen arkisto
Lakanat, tyynyliinat ja verhot ovat mieluisia materiaaleja. Ratkon tai leikkaan saumat ja päärmeet. Silitän rypistyneet ja taitoskohdat. Lakanan tai verhon revin tai leikkaan poikittain kolmeen osaa. Näin saadun kappaleen lyhyet sivut ompelen siksak ompeleella putkiloksi. Näin on helppo leikata yhtenäistä kudetta, ei tule käännöskohtia kuten vaatteita leikatessa,



Sinikka Salmisen arkisto


Jos haluan leikata vinokaitaletta poppanan kutomista varten, käännän valitsemani kangaspalan yhdestä kulmasta lähtien niin että pystysuora ja vaakasuora sivu tulevat vastakkain ja taitekohta on vino. Tämän jälkeen leikkaan kangaskappaleesta irti näin syntyneen kolmion ja leikkaan kolmiot erileen vinosta taitekohdasta. 

             
Sinikka Salmisen arkisto

Käännän alimmaisen kappaleen niin että kankaan oikea puoli tulee myös päälimmäiseksi. Asetan kappaleiden suorat sivut vastakkain niin että vinot sivut ovat vastakkaisilla puolilla.

Ompelen nämä suorat sivut taas siksakilla yhteen ja tämän jälkeen 
toiset suorat sivut. Jälleen syntyy putkilo ja leikkaaminen sujuu 
ilman kääntteitä.



Leikkaan usein näitä putkiloita televisiota katsellessani tai joskus parvekkeella. Sormi oppii ihmeellisesti tuntemaan oikean leveyden vaikka työtä ei aina tuijottaisikaan. Kierrän valmiit kuteet kerälle tai joskus kuviolliset kuteet loimilankojen tyhjille kartiopohjille.


Sinikka Salmisen arkisto
    
                  Eräänä kesänä olin leikkaamassa matonkuteita 
                  Keravan käsintaitajien työnäytöksessä Galleria 
                  Allin pihalla.


Sinikka Salmisen arkisto


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Räsymaton taikaa

Sinikka Salmisen arkisto
Sukkula suihkii, 
kude kulkee,
pirta raidan
loimeen sulkee.
Muistoja, muistoja
mummo kutoo,
mattonsa kirjoon
lämmöllä punoo.
Ruutupaita Jorman
ja kukkamekko Leenan
tuo mattoon senttejä
melkoisenkin verran.
Räsymatto on kuin
satukirja lapsen, 
harmaantumaan saanut
jo mummelinkin hapsen.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Wetterhoffin merkitys elämääni

Olen syntynyt Hämeenlinnassa. Kävin Myllymäen kansakoulua ja siirryin opiskeleman Hämeenlinnan tyttölyseoon. Suoritin keskikoulun, jonka jälkeen tavoitteena oli ylioppilastutkinto. Kuitenkin suunnitelmani muuttuivat. Kävin kuudetta luokkaa noin 2 kuukautta. Keskeytin opiskeluni äitini ja opettajieni vastustuksesta huolimatta. Olin lukenut Hämeen Sanomista ilmoituksen, että Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopistossa alkaa kankaankudonnan kurssi, jonka kesto oli muutaman kuukauden. Kurssi alkoi muistaakseni marraskuussa 1950. Kangaspuihin ja kankaankudontaan olin tutustunut sukulaisten maalaistalossa mutta olin täysin tietämätön loimen luomisesta ja kutomiskuntoon saattamisesta. Tästä sain alustavan käsityksen kurssini aikana. Muistan ensimmäisen aivinakankaani, katkenneita langanpätkiä oli joka suunnassa.

Kurssini jälkeen äitini osti minulle Toijalan kangaspuut ja muut tarvikkeet. Luomapuut minulle valmisti jo mainitsemani maalaistalon isäntä. Jalusta on vankka kuusenjalan tapainen ja itse luomakehikko pyörii edelleen kuulalaakeroidussa jalassa hienosti. Seuraavana keväänä opiskelin yksikseni kankaankudonnan ihmeellisyyksiä. Lähetin myös hakemuksen syksyllä 1951 alkavaan Wetterhoffin kotiteollisuuskouluun ja pääsin. Näin sain monia samanhenkisiä ystäviä. Erityisesti muodostui kuuden tytön ryhmä, johon kuului kaksi tyttöä Porista, yksi Raumalta, yksi Alavudelta ja yksi tyttö Hämeenlinnasta minun lisäkseni. 
Sinikka Salmisen arkisto

Koulun jälkeen kokoonnuimme toistemme 
luokse tekemään kotitöitä, muurahaisenpolkua 
valmistamiimme alusvatteisiin, revinnäistillkkua 
ym. Muut kurssitoverit katsoivat hieman karsaasti
 yhteyttämme ja kutsuivat meitä kurssin "Huonoksi hengeksi". 
Sinikka Salmisen arkisto

Me hämeenlinnalaiset asuimme kotona, porilaiset ja raumalainen asuivat opistolla. alavuutelainen asui Hämeenlinnan rautatieaseman asemapäällikön luona asemarakennuksen toisessa kerroksessa. Joka kerta kun käyn Hämeenlinnassa tai ajan junalla ohi katseeni harhailee toisen kerroksen ikkunoissa ja muistelen, miten istuimme iltaisin siellä muurahaisenpolkua ommellen.

Olemme edelleen pitäneet yhteyttä, tosin yksi on jo joukostamme poissa. Kokoonnuimme pitkän aikaa vuosittain, nyt yhteyenpito on puhelimen, kirjeiden ja osittain sähköpostinkin varassa.


Kotiteollisuuskoulun jälkeen tavoitteenani oli hakea jatko-opiskelupaikka Kotiteollisuusopistoon ja valmistua kotiteollisuusopettajaksi. Mutta jälleen suunnitelmani muuttuivat ja hakeuduin Porin sairaanhoitaja-terveyssisarkouluun (1952-1955). 

Opiskelupaikka oli upea Juneliuksen palatsi ja asuimme yksityiskodeissa, pari kolme tyttöä yhdessä. Vapaapäivinä pyöräilimme Yyterin hiekkaranoille.

Valmistuttuani terveyssisareksi, työskentelin koko urani ajan tartuntatautien ennaltaehkäisyn piirissä useissa työpaikoissa ja organisatioissa. (Saippua ja vesi, niillä kädet pesi, ken haluaa estää tartuntojen leviämisen.) Kuitenkin minulla oli koko ajan kangaspuut matkassani. Opetin äitinikin kutomaan ja hän kutoi minulle kapioiksi puolipellava lakanat ja pyyheliinat Porissa oloni aikana. Äidin kutomat pyyheliinat ovat vieläkin käytössä. Itse sitten kudoin pukukankaita, jopa muutaman talvitakkikankaankin sekä ikkunaverhoja, mattoja, tyynyjä, pöytäliinoja ym. ym. Ajan virtauksia ja ohjeita seurasin Kotiteollisuus-lehdestä. Ohjeita sain myös Wetterhoffilla tekemiemme ohjekansion lehdiltä.


                                        

  












Langat ostin Wetterhoffin lankamyymälästä tai Tyyne-Kerttu Wirkin myymälästä Helsingin Fabianinkaduta. Kankaankudonta on ollut laukaiseva tekijä sekä iloissa että murheissa.

Nyt eläkkeellä ollessa kudon miltei päivittäin tai ainakin suunnittelen, valmistelen tai viimestelen töitäni. Käsillä tekeminen virkistää aivoja ja estää tämän maallisen majan ennenaikaista rappeutumista. 

Lopuksi voin todeta, että uravalintani oli oikea. Terveydenhoitajana saatoin ja saatan edelleen harrastaa rakasta kankaankutomista. Kotiteolisuusopettajana en varmaankaan olisi käyttänyt vapaata aikaani kankaankudontaan.
                                                                       Kuvat Sinikka Salmisen arkisto

Fredrika Wetterhoff

Postikortti ostettu Wetterhoffin myymälästä
 Fredrika Sofia Wetterhoff (14. tammi-kuuta 1844 Helsinki - 14. huhtikuuta 1905 Hämeenlinna) oli suomalainen pedagogi, joka vuonna 1885 perusti nimeään kantavan ompelu- ja kudontakoulun, ”Työkoulun”, joka myöhemmin sai nimekseen Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopisto ja liitettiin lopulta Hämeen ammattikorkeakouluun.


Fredrika Wetterhoff vietti lapsuutensa Inkalan kartanossa Hattulassa, jonne perheen isä, laamanni Georg Adolf Wetterhoff ja äiti Sofia Juliana Karolina Stjernvall veivät perheensä Krimin sodan aikana. Fredrika Wetterhoff toimi kotiopettajana Kuljun kartanossa, opiskeli suomen kielen ja kiinnostui kansakoulun perustamisesta Hattulaan. Hänen sisarestaan Mathilda Aspista tuli voimisteluopettaja. 1872 perhe muutti Hämeenlinnaan, mutta Fredrika Wetterhoff lähti Pariisiin opiskelemaan. Myöhemmin Tukholmassa opiskellessaan hän tutustui naisasianaisiin ja työväestön sivistysharrastuksiin ja sai herätteen ryhtyä kehittämään koulutusta kansannaisille. Tästä sai alkunsa idea käsityökoulusta, joka syntyi 1885. Wetterhoff testamenttasi omaisuutensa koululle. Fredrika Wetterhoff–säätiö toimii nykyisin itsenäisenä, ja sen tehtävänä on löytää kotiteollisuudelle uusia, nykyaikaan sopivia toimintamuotoja ja tuotteita.

Lähteet
[1] Wetterhoff (http:/ / www. wetterhoff. fi/ portal/ suomi/ historia/ fredrika_wetterhoff-saatio_2000-luvulla/ )
• Aura Korppi-Tommola: Wetterhoff, Fredrika (1844–1905) (http:/ / www. kansallisbiografia. fi/ kb/ artikkeli/
4163/ ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 24.2.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Aiheesta muualla
• Wetterhoff-säätiö (http:/ / www. wetterhoff. fi/ portal/ suomi/ historia/ fredrika_wetterhoff-saatio_2000-luvulla/)

Yllämainitun tarinan kirjoitin Minna Canthin päivänä 2014. Minna Canth oli myös syntynyt 1844 ja kuoli 1897. Mielestäni Fredrika Wetterhoff kuuluu myös tuon ajan vahvoihin naisasianaisiin vaikka häntä ei yleensä tällaisisa yhteyksissä mainita, siksi haluan kirjoittaa edes tämän verran tässä blogisssani.

Nyt koulutus ja värjäämö ovat muuttaneet toisiin tiloihin ja uudet tuulet puhaltavat. Wetterhoffin myymälä on edelleen entisissä tiloissa. Videolinkistä voi tutustua viimeisimpään toimintaan. Sibelius Centerin avajaiset olivat 29.8.2014 ja talon remontti on lähes valmis. Kannattaa käydä paikan päällä tutustumassa "Hämeenlinnan helmeen", tämä on minun tulkintani.


Videot | Wetterhoff
www.wetterhoff.fi


tiistai 9. syyskuuta 2014

Mummon vanha rukki

Sinikka Salmisen arkisto
Vanha rukkini on edelleen käytössä, ei tosin langan kehräystä varten. Puolaan sillä kankaankudonnassa tarvittavat lankapuolat paperista kääritylle puolapohjalle. Tätä varten rukkiin on liitetty tähän tarkoitukseen tarkoitettu metallinen kara (tanko).

Puola sitten pujotetaan sukkulaan ja sukkulan avulla lankaa kulkee kangaspuun polkusilla aikaansaatavaan loimilanka- viriöön.

Joskus kankaan loimen luontia varten joudun loimilangat puolaamaan vyyhdiltä puiselle rullalle. Tähänkin tarvitsen rukkiani. Vyyhti asetetaan vyyhdinpuuhun ja vyyhdinpuun kiinnitän tuolin selustaan. Tätä työtä joudun tekemään kylpyhuoneessani. "Ateljeehuoneessani" kangaspuut, luomapuut, ompelukone ja työpöytä vievät kaikenlan. On kuitenkin palkitsevaa, että voin kaiken tämän tehdä omassa kerrostalo asunnossani juuri silloin kun inspiratio iskee.

Olen aamuihminen, aamun virkku, illan torkku sanonta sopii minuun. Aloitan joskus työskentelyn jo aamulla kuudelta. Tosin varon paukuttelemasta kangaspuitani tähän aikaan, jotta en häiritse muiden asukkaiden aamu-unia. Tässä rytmissä on se paha puoli, että illalla tulevat hyvät TV:ohjelmat jäävät näkemättä, onhan kuitenkin Areena ja tallennusmahdollisuus. Radiota kuuntelen työskennellessäni.

Sinikka Salmisen arkisto
               


Sinikka Salmisen arkisto
                         

tiistai 2. syyskuuta 2014

Koti-Galleria Sampola


Koti-Galleria Sampola on oikeastaan työtilani. Siellä on kangaspuut, joilla kudon kaikenlaisia tekstiilejä, räsymattoja, poppanoita ja paljon muuta.


Sinikka Salmisen arkisto
Sinikka Salmisen arkisto
Nurkassa olevan ryijyn takana on kankaan loimen luontia varten luomapuut kokoon taitettuina. Luotaessa ne levitetään ja nostetaan tukevaan, kuulalaakeroituun jalustaan. Äitini eno valmisti ne minulle Vihdissä muistaakseni 1951 ja lähetettiin jotenkin Hämeenlinnaan. Kangaspuut äitini osti minulle Toijalasta (nykyisin Toika) myös vuonna 1951. Tämä yhdistelmä on seurannut mukanani elämäni eri vaiheissa reitillä Hämeenlinna - Helsinki - Espoo - Vantaa - Kerava.


Viimeaikona olen antanut jokaiselle työlleni nimen ja kirjoittanut liitteeksi pienen runon.


Sinikka Salmisen arkisto


Ritarlinna

Ritari asuu linnassaan,
hoivaa uljasta ratsuaan,
lemmitty hoitaa ruusutarhaa, 
luonto huokuu syvää rauhaa.