Wetterhoffin merkitys elämääni

Olen syntynyt Hämeenlinnassa. Kävin Myllymäen kansakoulua ja siirryin opiskeleman Hämeenlinnan tyttölyseoon. Suoritin keskikoulun, jonka jälkeen tavoitteena oli ylioppilastutkinto. Kuitenkin suunnitelmani muuttuivat. Kävin kuudetta luokkaa noin 2 kuukautta. Keskeytin opiskeluni äitini ja opettajieni vastustuksesta huolimatta. Olin lukenut Hämeen Sanomista ilmoituksen, että Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopistossa alkaa kankaankudonnan kurssi, jonka kesto oli muutaman kuukauden. Kurssi alkoi muistaakseni marraskuussa 1950. Kangaspuihin ja kankaankudontaan olin tutustunut sukulaisten maalaistalossa mutta olin täysin tietämätön loimen luomisesta ja kutomiskuntoon saattamisesta. Tästä sain alustavan käsityksen kurssini aikana. Muistan ensimmäisen aivinakankaani, katkenneita langanpätkiä oli joka suunnassa.

Kurssini jälkeen äitini osti minulle Toijalan kangaspuut ja muut tarvikkeet. Luomapuut minulle valmisti jo mainitsemani maalaistalon isäntä. Jalusta on vankka kuusenjalan tapainen ja itse luomakehikko pyörii edelleen kuulalaakeroidussa jalassa hienosti. Seuraavana keväänä opiskelin yksikseni kankaankudonnan ihmeellisyyksiä. Lähetin myös hakemuksen syksyllä 1951 alkavaan Wetterhoffin kotiteollisuuskouluun ja pääsin. Näin sain monia samanhenkisiä ystäviä. Erityisesti muodostui kuuden tytön ryhmä, johon kuului kaksi tyttöä Porista, yksi Raumalta, yksi Alavudelta ja yksi tyttö Hämeenlinnasta minun lisäkseni. 

Sinikka Salmisen arkisto

Koulun jälkeen kokoonnuimme toistemme 
luokse tekemään kotitöitä, muurahaisenpolkua 
valmistamiimme alusvatteisiin, revinnäistillkkua 
ym. Muut kurssitoverit katsoivat hieman karsaasti
 yhteyttämme ja kutsuivat meitä kurssin "Huonoksi hengeksi". 

Sinikka Salmisen arkisto

Me hämeenlinnalaiset asuimme kotona, porilaiset ja raumalainen asuivat opistolla. alavuutelainen asui Hämeenlinnan rautatieaseman asemapäällikön luona asemarakennuksen toisessa kerroksessa. Joka kerta kun käyn Hämeenlinnassa tai ajan junalla ohi katseeni harhailee toisen kerroksen ikkunoissa ja muistelen, miten istuimme iltaisin siellä muurahaisenpolkua ommellen.

Olemme edelleen pitäneet yhteyttä, tosin yksi on jo joukostamme poissa. Kokoonnuimme pitkän aikaa vuosittain, nyt yhteyenpito on puhelimen, kirjeiden ja osittain sähköpostinkin varassa.

Kotiteollisuuskoulun jälkeen tavoitteenani oli hakea jatko-opiskelupaikka Kotiteollisuusopistoon ja valmistua kotiteollisuusopettajaksi. Mutta jälleen suunnitelmani muuttuivat ja hakeuduin Porin sairaanhoitaja-terveyssisarkouluun (1952-1955). 

Opiskelupaikka oli upea Juneliuksen palatsi ja asuimme yksityiskodeissa, pari kolme tyttöä yhdessä. Vapaapäivinä pyöräilimme Yyterin hiekkaranoille.

Valmistuttuani terveyssisareksi, työskentelin koko urani ajan tartuntatautien ennaltaehkäisyn piirissä useissa työpaikoissa ja organisatioissa. (Saippua ja vesi, niillä kädet pesi, ken haluaa estää tartuntojen leviämisen.) Kuitenkin minulla oli koko ajan kangaspuut matkassani. Opetin äitinikin kutomaan ja hän kutoi minulle kapioiksi puolipellava lakanat ja pyyheliinat Porissa oloni aikana. Äidin kutomat pyyheliinat ovat vieläkin käytössä. Itse sitten kudoin pukukankaita, jopa muutaman talvitakkikankaankin sekä ikkunaverhoja, mattoja, tyynyjä, pöytäliinoja ym. ym. Ajan virtauksia ja ohjeita seurasin Kotiteollisuus-lehdestä. Ohjeita sain myös Wetterhoffilla tekemiemme ohjekansion lehdiltä.

                                        

  












Langat ostin Wetterhoffin lankamyymälästä tai Tyyne-Kerttu Wirkin myymälästä Helsingin Fabianinkaduta. Kankaankudonta on ollut laukaiseva tekijä sekä iloissa että murheissa.

Nyt eläkkeellä ollessa kudon miltei päivittäin tai ainakin suunnittelen, valmistelen tai viimestelen töitäni. Käsillä tekeminen virkistää aivoja ja estää tämän maallisen majan ennenaikaista rappeutumista. 

Lopuksi voin todeta, että uravalintani oli oikea. Terveydenhoitajana saatoin ja saatan edelleen harrastaa rakasta kankaankutomista. Kotiteolisuusopettajana en varmaankaan olisi käyttänyt vapaata aikaani kankaankudontaan.
                                                                       Kuvat Sinikka Salmisen arkisto