Translate

tiistai 9. syyskuuta 2014

Mummon vanha rukki

Sinikka Salmisen arkisto
Vanha rukkini on edelleen käytössä, ei tosin langan kehräystä varten. Puolaan sillä kankaankudonnassa tarvittavat lankapuolat paperista kääritylle puolapohjalle. Tätä varten rukkiin on liitetty tähän tarkoitukseen tarkoitettu metallinen kara (tanko).

Puola sitten pujotetaan sukkulaan ja sukkulan avulla lankaa kulkee kangaspuun polkusilla aikaansaatavaan loimilanka- viriöön.

Joskus kankaan loimen luontia varten joudun loimilangat puolaamaan vyyhdiltä puiselle rullalle. Tähänkin tarvitsen rukkiani. Vyyhti asetetaan vyyhdinpuuhun ja vyyhdinpuun kiinnitän tuolin selustaan. Tätä työtä joudun tekemään kylpyhuoneessani. "Ateljeehuoneessani" kangaspuut, luomapuut, ompelukone ja työpöytä vievät kaikenlan. On kuitenkin palkitsevaa, että voin kaiken tämän tehdä omassa kerrostalo asunnossani juuri silloin kun inspiratio iskee.

Olen aamuihminen, aamun virkku, illan torkku sanonta sopii minuun. Aloitan joskus työskentelyn jo aamulla kuudelta. Tosin varon paukuttelemasta kangaspuitani tähän aikaan, jotta en häiritse muiden asukkaiden aamu-unia. Tässä rytmissä on se paha puoli, että illalla tulevat hyvät TV:ohjelmat jäävät näkemättä, onhan kuitenkin Areena ja tallennusmahdollisuus. Radiota kuuntelen työskennellessäni.

Sinikka Salmisen arkisto
               


Sinikka Salmisen arkisto
                         

4 kommenttia:

  1. HYvä kun olet opåetellut tämänkin bloggaamisen.
    Rukki on hieno museoesine. Saaran näyttelystä jäi sellainen kokemus, että näyttgelyssä kannattaa olla myös ihmisiä kiinnostavia vanhopjja esineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasitko, mitä kangas on työn alla? Ei tosin tänään, vaan muutama vuosi sitten.

      Poista
  2. onko tässä naapurin tuvan verhot tulossa?

    VastaaPoista
  3. Tulossa on naapurin verhoihin sopiva pöytäliina.

    VastaaPoista