Translate

maanantai 30. lokakuuta 2017

Suomi 100 Räsykuteen kertomaa


Galleria Allissa Keravalla oli Suomi 100 Verkkoyhteisö Kutominen hankkeeseen liittyvä kahden viikon tekstiilityö näyttely.



Tavoitteenani oli kertoa räsykudonnaisten historiaa savupirtin ajoista nykypäivään. Vasta silloin, kun savupirtteihin saatiin ikkunat ja tulisijaan hormi oli mahdollista pystyttää torpparin rakentamat kangaspuut. Emäntä kutoi silloisista räsyistä nukerin eli poppanan olkivuoteelle lakanaksi. Kuteena käytettiin myös rikkoutuneita kalaverkkoja ja säkkikankaita. Näyttelyssäni oli nurkkaus, jossa oli olkivuode ja seinällä kaksi räsymattoa, jotka kertoivat siitä, että räsykodonnainen voi nykyisin olla vaikka seinällle ripustetttava tilateos. Nuo kaksi mattoa liittyvät myös Suomi 100 teemaan, toinen on "Suomi 100 Räsymatto" ja toinen "Suomi 100 Kotirintama". Kumpaankin mattoon liittyy nimen mukainen runo.


Olkivuode


Savupirtissä olkivuode / kudottiin nukeri lakanaksi / uni muuttui nukkujalle / ilman pistelyä rauhaisaksi.

Itse olen lapsena nukkunut sukulaisperheen maalaistalossa tuollaisen poppanalakanan päällä. Silloin oljet oli jo laitettu kankaisen pussin sisään patjaksi, mutta lakana oli miellyttävä ja pysyi sileänä ja paikoillaan ja lämmitti sekä viilensi tarpeen mukaan.

Vähitellen sitten alettiin kutoa myös mattoja lattialle. Mallia saatiin todennäköisesti säätyläisperheiltä, jotka olivat hankkineet mattonsa ulkomailta.

Kyynärä pohjaa / kortteli raitaa / vanhan rierumaton malli / miehen käsivarsi, vajaa vaaksa / siinä raitojen mitta.

Kyynärä on miehen käsivarsi sormenpäistä kyynärpäähän ( 60 cm) ja kortteli on vajaa vaaksa (noin 15 cm). Pohja oli harmaasävyinen ja raitaosassa niukasti väriä. Todennäköisesti tuoho aikaan ei ollut niin värikkäitä kankaita kuin nykyään.












Toinenkin yllätysvierailu

2 kommenttia:

  1. Hei ! Kaipaisin pesuohjetta Hauholta ostamaani poppanaan.Kyseessä kapea pöytäliina sinivihreäturkoosi raidallinen valkoisella loimella.Toivoen ystävällisesti
    Kaarina Leppänen, Lahti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä poppana kude on puuvillaa. Punainen väri joskus leviää, mutta tuon voisi pestä ymmärtääkseni 60 asteessa. Itselläni kerran punainen raita vähän irrotti väriä "naapuriin". Valitettavasti en osaa neuvoa tarkemmin. kiitos kuitenkin kysymyksestä. Nuo kuvissa olevat poppanat ovat tauluja.

      Poista