Saga Tammilinnan asukasohjaaja Tea Hagman oli tilannut meille asukkaille Ikebana-kurssin. Ohjaajaksi saapui Tanja Valta. Hän on perin juurin perehtynyt tähän aiheeseen. Kolmiulotteisuus on tärkeä, vastavoimat, oksat ja kukka, symmetria ei kuulu tähän aiheeseen.
"Tällä kertaa pääsemme kokeilemaan kukka-asetelmien tekoa ohjatusti. Teemana juhannus ja Suomen kesäinen luonto, jolloin materiaalina kotimaiset puutarhakukat ja kauniit luonnonkukkamme. Tuokiosta syntyy yhteinen kukkateos, joka asetetaan näytille myös muiden iloksi. Tervetuloa kukka-asetelmien kiehtovaan maailmaan, asukasohjaaja Tea Hagmanin saatesanat kurssilaisille."
Seuraavissa kuvissa on ohjaajan näytetyöt. Ohessa kaaviokuva kolmiulotteisuudesta ja myös siitä, että hän toi meille sekä luonnon kukat, että puutarhakukat, tarvittavat maljakot ja taisi tulla vesikin, koska hän ei tiennyt tilan olevan talon juhlasalin keittiötilan vieressä.
 |
| Juhannusruusu |
 |
| Ohjaaja Tanja Valta |
 |
| Kolmiulotteisuus |
 |
| Tuodut kukat |
 |
| Tuodut maljakot |
Istuimme pitkän pöydän ääressä, saimme valita mieleisen maljakon ja mieleiset asetelma-aiheet. Tämä oli luovaa yhdessäoloa rupatellen ja tulosta syntyi. Tämän jälkeen yhteiset työmme vietiin olohuoneeseen pöydälle. Ohjaaja vielä viimeisteli yhteiset työmme
sopivasi kokonaisuudeksi, jota sitten talon muut asukkaat ja henkilökunta voi ihailla siihen asti kunnes kasvit kuihtuvat.
 |
| Yhteinen taideteos on syntymässä |
Tämän esittelyn myötä Saga Tammilinnan asukaat toivottavat:
Hyvää juhannusta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti