Translate

keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Saga Tammilinnan Grilli-bileet

Saga Tammilinnassa järjestettiin Grilli-bileet 19.6.2024. Tämä tilaisuus oli oikeastaan kesäkauden avajaiset. Tilaisuuteen saattoi osallistua muitakin kuin vain talon asukkaita. Sää ei aivan ollut kesäinen, mutta ei satanutkaan. Keittiöväki grillasi makkaraa ja jakeli valmiita annoksia ja mehua halukkaille. Istuskeltiin ympäri pihaa penkeillä. Lokit lentelivät ympärillä. Olivat huomanneet, että istujat syövät jotain. Näinhän ne lentelevät Helsingin kauppatorilla ja nappaavat röyhkeästi kalamyyjiltä silakoita ja kahvinjuojilta milloin mitäkin. 





Ohjelmaakin oli, voisiko sanoa, että trubaduuri viihdytti. Taiteilija Leo Silolahti lauloi ja säesti itseään kitaralla. Laulut olivat tälle kuulijakunnalle tuttuja, samoin niihin liittyvät tarinat. Oli huvittavaa kun pari lokkiakin istui katoksen päällä ja avasivat konsertin omalla äänellään.

Leo Silolahti


 Kiitos Saga Tammilinnan ja Ravintolan henkilökunnille ja hyvää kesän aloitusta kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti