Translate

tiistai 26. joulukuuta 2023

Torkkupeitto kehyskudonnalla

 Kudoin tyttärelleni joululahjaksi torkkupeiton kehyskudonnalla.

Yläpuoli

Alapuoli

Kudoin aluksi 20 cm x 20 cm neliöitä lukemattoman määrän ja ihmettelin, mitä niistä tekisin. Tyttäreni ehdotti, että tekisin torkkupeiton. Mietiskelin kauan aikaa, mitenköhän sen voisi toteuttaa. Yhdestä loimesta sain aina neljä neliötä, joissa yleensä oli sama kuvioteema, mutta eri värejä.

Leveä loimi 
20 cm x 20 cm loimi

Kun irrotin neliöt kehikosta, niihin jäi aina loimien hapsut. Kokeilin lattialla aluksi, että solmisin loimilangoista pitkittäin yhteen kuusi neliötä, nurjalla puolella pujottelin osan loimilangoista viriöön piiloon ja katkaisin ylimääräiset langan osat pois. Nämä pitkät kappaleet ompelin vuorostaan sivuista yhteen neljällä pitkittäissaumalla. Näin syntyi kaksi kappaletta, joissa kummassakin oli 30 pientä neliötä. Yhdistin nämä ompelemalla kaikki neljä sivua yhteen lyhyillä etupistoilla oikealta puolelta. Viiden poikittaisen sauman kohdalta ompelin ylä ja alapuolen kiinni toisiinsa. Kaikki ompeleet tein käsin. Hämmästykseni oli suuri, kun havaitsin, että lopulta torkkupeitto oli reunoiltaan melko suora. Joissakin neliöissä näkyi vähän kupruja tai jotain huomautettavaa. Mutta tämähän antaa työlle käsityön leiman.

Tyttäreni koira Arska ainakin hyväksyi täysin työn laadun.


                   Kaikkea hyvää vuodelle 2024.

1 kommentti:

  1. Todella hieno peitto ja varmasti myös mieleinen lahja!

    VastaaPoista